Vaalijärjestelmät maailmalla – vertailu eri demokratioiden välillä

Vaalit ovat demokratian perusta, mutta tapoja, joilla äänet muuntuvat edustukseksi, on useita. Eri puolilla maailmaa käytössä olevat vaalijärjestelmät vaikuttavat siihen, millaiseksi poliittinen järjestelmä muotoutuu. Tässä artikkelissa tarkastelemme vaalijärjestelmiä, vertailemme malleja ja pohdimme niiden vaikutuksia.

Enemmistövaalit

Enemmistövaalit ovat maailman vanhin vaalijärjestelmä. Niiden perusperiaate on yksinkertainen: eniten ääniä saanut ehdokas voittaa. Tätä ”First-past-the-post” (FPTP) -järjestelmää käytetään esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa. Enemmistövaalien etuna pidetään usein sitä, että ne voivat johtaa vahvoihin, yhden puolueen hallituksiin ja siten poliittiseen vakauteen. Kuitenkin, kuten Euroopan parlamentin tutkimuksessa huomautetaan, järjestelmä ei aina ole oikeudenmukainen. Puolue voi saada suuren enemmistön parlamenttipaikoista, vaikka sen kansallinen ääniosuus olisi pieni. Tämä voi johtaa siihen, että osa äänestäjistä kokee äänensä menneen hukkaan, ja vähemmistöjen ääni voi jäädä kuulematta.

Alternative Vote (AV)

Alternative Vote (AV), Yhdysvalloissa tunnettu myös nimellä Ranked Choice Voting (RCV), pyrkii korjaamaan enemmistövaalien ongelmia. AV-vaalissa (suluissa selvennykseksi, että AV on lyhenne sanoista Alternative Vote ja RCV sanoista Ranked Choice Voting) äänestäjät asettavat ehdokkaat paremmuusjärjestykseen. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta äänistä ensimmäisellä kierroksella, vähiten ääniä saanut putoaa, ja hänen äänensä siirretään äänestäjien seuraavaksi merkitsemälle ehdokkaalle. Tätä jatketaan, kunnes joku ehdokkaista saa yli puolet äänistä. Electoral Reform Societyn mukaan AV vähentää tarvetta taktiselle äänestämiselle. AV-vaaleja käytetään esimerkiksi Australiassa ja Irlannin presidentinvaaleissa. ACE Electoral Knowledge Network tarjoaa lisätietoa AV-järjestelmästä.

Suhteelliset vaalit

Suhteelliset vaalitavat pyrkivät varmistamaan, että puolueiden paikat parlamentissa vastaavat mahdollisimman tarkasti niiden ääniosuutta. Tämä vaalitapa on yleinen Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Se johtaa usein monipuoluejärjestelmiin, joissa useammalla puolueella on mahdollisuus vaikuttaa. Kuten Britannican artikkelissa todetaan, suhteelliset vaalitavat voidaan jakaa listavaaleihin ja siirtoäänivaaleihin.

Listavaalit

Listavaaleissa äänestäjät valitsevat yleensä puoluelistan. Paikat jaetaan puolueille niiden saamien äänten suhteessa, ja ne täytetään listan ehdokkailla. Paikkojen jakamiseen on erilaisia menetelmiä, kuten d’Hondtin menetelmä, jota käytetään muun muassa Suomessa ja Alankomaissa. Se suosii hieman suurempia puolueita. Sainte-Laguën menetelmä, jota käytetään Ruotsissa ja Norjassa, antaa paremmat mahdollisuudet pienemmille ja keskisuurille puolueille. Käytännössä d’Hondtin menetelmässä puolueen äänimäärä jaetaan luvuilla 1, 2, 3, jne. (jakajina toimivat kokonaisluvut), kun taas Sainte-Laguën menetelmässä käytetään jakajina lukuja 1, 4, 3, 5, 7 jne. (ensimmäisen jakajan jälkeen käytetään parittomia lukuja). Suhteellisen vaalitavan etuna on, että se takaa, että eri poliittiset näkemykset ovat edustettuina. Alankomaat käyttää täysin suhteellista vaalitapaa.

Siirtoäänivaali (STV)

Siirtoäänivaali (Single Transferable Vote, STV) on suhteellisen vaalitavan muoto, jossa äänestäjät asettavat ehdokkaat järjestykseen. STV:ssä määritellään äänikynnys, jonka ylittämällä ehdokas tulee valituksi. Jos ehdokas saa enemmän ääniä kuin tarvitaan, ylimääräiset äänet siirretään äänestäjien seuraavaksi merkitsemille ehdokkaille. STV korostaa enemmän yksittäisiä ehdokkaita kuin puolueita. Sitä käytetään Irlannissa ja Maltalla. STV:n etuna on sen yksilöllisyys, mutta haittapuolena monimutkaisuus.

Sekajärjestelmät

Monissa maissa on sekajärjestelmiä, joissa yhdistyvät enemmistö- ja suhteellisten vaalitapojen piirteet. Esimerkiksi Saksassa osa parlamentin jäsenistä valitaan enemmistövaaleilla ja osa suhteellisella vaalitavalla. Tavoitteena on yhdistää paikallinen edustus ja valtakunnallinen suhteellisuus. Samantyyppisiä järjestelmiä on Uudessa-Seelannissa ja Japanissa. Sekajärjestelmät pyrkivät hyödyntämään kummankin vaalitavan parhaita puolia.

Suomen vaalijärjestelmä

Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, on käytössä suhteellinen vaalitapa. Finlexin mukaan Suomen järjestelmässä on piirteitä, jotka pyrkivät turvaamaan myös alueellisen edustuksen. Maa on jaettu vaalipiireihin, ja käytössä on tasauspaikat, jotka pyrkivät korjaamaan vaalipiirijaon aiheuttamaa epäsuhtaa. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on samankaltaisia järjestelmiä, joissa yhdistyvät suhteellisuus ja alueellinen edustus. Kunkin maan järjestelmässä on kuitenkin erityispiirteitään, kuten äänikynnykset ja vaalipiirien määrät.

Piilevät äänikynnykset

Suomessa ja monissa muissa vaalipiireihin perustuvissa järjestelmissä on ”piilevä äänikynnys”. Se tarkoittaa ääniosuutta, joka puolueen on vähintään saatava vaalipiirissä saadakseen sieltä edustajan. Kynnys vaihtelee vaalipiirin koon mukaan. Esimerkiksi Uudenmaan suuressa vaalipiirissä piilevä äänikynnys on matalampi – puolue voi saada edustajan alle kolmen prosentin ääniosuudella. Pienemmissä vaalipiireissä, kuten aiemmin Etelä-Savossa, se on ollut huomattavasti korkeampi. Piilevät äänikynnykset voivat vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen. Korkea piilevä äänikynnys voi vähentää äänestysintoa. Vastaava ilmiö on havaittavissa myös muissa maissa. Esimerkiksi maissa, joissa on käytössä korkea valtakunnallinen äänikynnys, pienpuolueiden on vaikea saada edustusta, vaikka niillä olisikin kannatusta tietyillä alueilla. Tämä voi johtaa siihen, että osa äänestäjistä kokee äänensä menevän hukkaan, ja se voi vääristää vaalitulosta.

Vaalijärjestelmien vaikutukset demokratiaan

Vaalijärjestelmillä on suuri vaikutus puoluekenttään, äänestysaktiivisuuteen ja eri ryhmien edustukseen. Tutkimusten mukaan suhteelliset vaalitavat edistävät usein monipuoluejärjestelmiä ja naisten parempaa edustusta. Enemmistövaalit puolestaan suosivat kaksipuoluejärjestelmiä. Comparative Study of Electoral Systems (CSES) on kansainvälinen hanke, joka kerää tietoa vaalijärjestelmistä ja äänestyskäyttäytymisestä. CSES:n aineistot mahdollistavat laajan vertailevan tutkimuksen. Åbo Akademin tutkimus osoittaa, että vaalijärjestelmä on keskeinen tekijä puoluejärjestelmän hajanaisuudessa. Eri vaalijärjestelmät vaikuttavat myös hallituksen muodostukseen ja poliittiseen vakauteen. Esimerkiksi enemmistövaalit johtavat usein yhden puolueen enemmistöhallituksiin, jotka voivat olla vakaita, mutta toisaalta ne voivat jättää suuren osan äänestäjistä vaille edustusta. Suhteelliset vaalit puolestaan johtavat useammin koalitiohallituksiin, jotka voivat olla epävakaampia, mutta toisaalta ne voivat edustaa laajempaa kirjoa mielipiteitä.

Vaalijärjestelmät muutoksessa

Vaalijärjestelmiä kehitetään jatkuvasti. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa siirryttiin 1990-luvulla enemmistövaalitavasta suhteelliseen. Myös Suomessa on käyty keskustelua vaalitapauudistuksista. Demokratian historiasta tiedämme, että vaalijärjestelmät ovat aina olleet muutoksen kohteena, ja tämä kehitys jatkuu.

Yhteenveto

Vaalijärjestelmät ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, joilla on suuri vaikutus siihen, millaiseksi demokraattinen päätöksenteko muodostuu. Erilaiset vaalijärjestelmät tarjoavat erilaisia ratkaisuja. Valitessaan vaalijärjestelmää maat tasapainoilevat erilaisten tavoitteiden, kuten hallinnon vakauden, oikeudenmukaisuuden ja äänestäjien vaikutusmahdollisuuksien välillä. Vaalijärjestelmien vertailu on tärkeää, jotta voimme kehittää toimivampia demokratioita.