Kulisseista päivänvaloon: Miten avoimuusrekisteri muuttaa suomalaista lobbauskulttuuria?
Eduskunta ja hallitus

Kulisseista päivänvaloon: Miten avoimuusrekisteri muuttaa suomalaista lobbauskulttuuria?

Mitä tapahtuu kun vallan käytävät valaistaan

Kuka pääsee kertomaan päättäjille, mitä uusi laki merkitsee käytännössä? Entä kuka jää keskustelun ulkopuolelle, jos vaikuttaminen tapahtuu tuttujen verkostojen, kutsuvieraiden tilaisuuksien tai epävirallisten tapaamisten kautta? Lobbaus on Suomessa pitkään näyttäytynyt salamyhkäisenä kabinettipelinä, vaikka sen perusmuoto on demokraattisessa järjestelmässä tarpeellinen. Päättäjät ja lainvalmistelijat tarvitsevat tietoa siitä, miten suunniteltu päätös vaikuttaa yrityksiin, työntekijöihin, potilaisiin, kuntiin ja muihin kansalaisryhmiin.

Vuoden 2024 alussa voimaan tullut avoimuusrekisterilaki pyrki muuttamaan tätä asetelmaa. Sen tavoitteena on tehdä eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistuvasta pitkäjänteisestä vaikuttamistyöstä julkisempaa ja yhdenmukaisemmin seurattavaa. Avoimuusrekisterin tiedot kertovat muun muassa, mitä aiheita organisaatiot ovat käsitelleet päättäjien kanssa, millä viestintätavoilla vaikuttamista on tehty ja millaisia taloudellisia resursseja toimintaan on käytetty.

Uudistus on tärkeä askel, mutta se ei ratkaise kaikkea. Keskeinen kysymys kuuluu, avasiko laki päätöksenteon aidosti kaikille vai siirtyivätkö ratkaisevat keskustelut vain virallisten kalentereiden ulottumattomiin. Rekisteri tekee näkyväksi osan vaikuttamisesta. Todellinen läpinäkyvyys riippuu kuitenkin myös siitä, tunnistetaanko varhaisen vaiheen valmistelu, epäviralliset yhteydet ja resurssien epätasainen jakautuminen osaksi samaa kokonaisuutta.

Puhuja esittää näkemyksiään EU-lipun edessä kokoussalissa
Avoimuusrekisteri tekee vaikuttamisen jäljistä seurattavia, mutta julkinen tieto on vasta lähtökohta vallan käytön arvioinnille.

Tiedon jakamista vai piilovaikuttamista

Lobbaus tarkoittaa yleisesti viestintää, jolla pyritään vaikuttamaan julkisiin päätöksiin. Se voi olla tapaaminen ministerin kanssa, lausunto virkamiehelle, taustamuistio kansanedustajalle tai järjestön järjestämä vierailu eduskuntaan. Vaikuttaminen ei siis automaattisesti tarkoita epäasiallista painostusta. Hyvin toimivassa järjestelmässä päätöksentekijät kuulevat erilaisia näkemyksiä ennen kuin ratkaisuja lukitaan.

Käytännön tietoa tuovat elinkeinoelämän yritysten lisäksi ammattiliitot, kansalaisjärjestöt, potilasyhdistykset ja paikalliset yhteisöt. Esimerkiksi diabetesyhdistys voi kertoa, miten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus vaikuttaa hoidon jatkuvuuteen. Potilasjärjestöjen kokemustieto voi täydentää viranomaisarvioita, kun taas yritykset voivat kuvata sääntelyn vaikutuksia investointeihin, tuotantoon tai henkilöstöön.

Ongelma syntyy silloin, kun tiedon välittäminen muuttuu yksipuoliseksi vallankäytöksi. Kaikilla toimijoilla ei ole samanlaisia taloudellisia, organisatorisia tai ajallisia resursseja. Suurella yrityksellä tai laajalla etujärjestöllä voi olla vakituinen yhteiskuntasuhdejohtaja, lakimies ja viestintätiimi. Pienellä yhdistyksellä vaikuttamiseen voi olla käytettävissä vain vapaaehtoisten iltoja.

  • Hyödyllinen lobbaus tuo päätöksentekoon tarkkaa tietoa vaikutuksista ja eri ihmisryhmien kokemuksista.
  • Ongelmallinen vaikuttaminen voi perustua puutteelliseen tietoon, yksipuoliseen asetelmaan tai päätöksentekijän henkilökohtaiseen riippuvuuteen.
  • Epätasa-arvoinen pääsy tarkoittaa, että parhaiten resursoidut toimijat saavat enemmän tapaamisia ja suuremman mahdollisuuden määritellä ongelman julkisen tulkinnan.

Transparency Internationalin EU:ta koskevassa katsauksessa lobbausta kuvataan kaksijakoisesti. Se voi parantaa päätöksentekoa tarjoamalla monipuolista tietoa, mutta läpinäkymättömät suhteet voivat myös johtaa kohtuuttomaan vaikutusvaltaan, sääntelyn kaappaamiseen ja korruptioriskeihin. Siksi avoimuus ei ole lobbauksen vastakohta. Sen tehtävä on auttaa arvioimaan, kuka vaikuttaa, mihin, millä perusteilla ja millaisilla resursseilla.

Avoimuusrekisterin pelisäännöt käytännössä

Avoimuusrekisterilaki koskee oikeushenkilöitä, jotka harjoittavat eduskuntaan tai ministeriöihin kohdistuvaa pitkäjänteistä ja suunnitelmallista vaikuttamistoimintaa tai tarjoavat siihen liittyvää neuvontaa. Rekisteröityjen toimijoiden on ilmoitettava vaikuttamistoiminnastaan kahdesti vuodessa. Ilmoituksissa kuvataan muun muassa vaikuttamisen kohteita ja käytettyjä yhteydenpitotapoja. Lisäksi ilmoitetaan vaikuttamiseen käytettyjä taloudellisia resursseja koskevia tietoja säädettyjen käytäntöjen mukaisesti.

Rekisterin perusajatus on yksinkertainen: kun vaikuttamista tehdään järjestelmällisesti, siitä jää julkinen jälki. Rekisterin sivuston tietojen mukaan uusimmat ilmoitukset koskevat 1. tammikuuta ja 30. kesäkuuta 2026 välisenä aikana tehtyä vaikuttamista sekä vuoden 2025 taloudellisia tietoja. Tämä tekee mahdolliseksi seurata paitsi yksittäisiä tapaamisia myös sitä, millaiset aiheet toistuvat eri toimijoiden ilmoituksissa.

Käytännössä laki on edellyttänyt organisaatioilta uusia sisäisiä menettelyjä. Tapaamisia, puheluita, lausuntoja ja muita yhteydenottoja on tunnistettava ja koottava yhteen, vaikka vaikuttamistyö olisi jakautunut johtajille, asiantuntijoille, viestijöille ja ulkopuolisille konsultoijille. Suurissa organisaatioissa tämä voi tarkoittaa erillistä rekisterityökalua tai nimettyä vastuuhenkilöä. Pienemmille toimijoille raportointi voi tuntua suhteellisesti raskaammalta.

  • Organisaation on arvioitava, kuuluuko sen toiminta rekisteröintivelvoitteen piiriin.
  • Vaikuttamista koskevat yhteydenotot ja niiden aiheet on pystyttävä kokoamaan määräaikaisiin ilmoituksiin.
  • Raportointia varten tarvitaan sisäiset vastuut, ohjeet ja käytännöt.
  • Julkisia tietoja voidaan käyttää vaikuttamisen kokonaisuuden ja toimijoiden tavoitteiden arviointiin.

Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoo rekisterin toimintaa ja ilmoitusvelvollisuuden toteutumista. VTV:n raportoinnissa tarkastellaan muun muassa rekisteröityjen organisaatioiden määrää, määräajassa tehdyn raportoinnin yleisyyttä, epäiltyjä laiminlyöntejä sekä vaikuttamisen kohteita ja taloudellisia resursseja. Lainvalmistelun vuorovaikutusta sekä eturyhmien osallistumisen valtiosääntöoikeudellista ja menettelyllistä perustaa ennen rekisterin käyttöönottoa voi tarkastella myös Helsingin yliopiston DSpace-julkaisussa.

Rekisteri ei kuitenkaan ole täydellinen päiväkirja kaikesta päätöksentekoon vaikuttamisesta. Sen soveltamisala liittyy laissa määriteltyyn toimintaan ja tiettyihin vastaanottajiin. Puolueiden sisäiset keskustelut, epäviralliset kohtaamiset ja sellainen varhainen valmistelu, jota ei vielä pidetä eduskuntaan tai ministeriöön kohdistuvana vaikuttamisena, voivat jäädä sen ulkopuolelle. Tästä syystä rekisteritietoja on luettava olennaisena lähteenä, ei koko vaikutusvallan karttana.

Saunaseurojen ja epävirallisten verkostojen murtumaton perintö

Suomalainen päätöksenteko on rakentunut vuosikymmenten ajan luottamuksen, henkilökohtaisten suhteiden ja tiiviiden instituutioiden varaan. Pieni maa hyötyy verkostoista, joissa asiantuntijat, virkamiehet, poliitikot ja järjestöjen edustajat tuntevat toisensa. Luottamus voi nopeuttaa tiedonkulkua ja auttaa löytämään kompromisseja. Samalla juuri tuttuus voi vaikeuttaa ulkopuolista valvontaa.

Epävirallinen vaikuttaminen ei tarkoita automaattisesti väärinkäytöstä. Seminaari, illallinen tai lounas voi olla täysin asiallinen tapa vaihtaa näkemyksiä. Kriittinen kysymys on kuitenkin se, kuka kutsutaan paikalle, mitä tietoa jaetaan ja syntyykö keskustelussa päätöksiä tai sitoumuksia, joita muut eivät pääse arvioimaan. Jos sama pieni joukko keskustelee lakihankkeen suunnasta jo ennen julkista valmistelua, myöhempi avoin kuuleminen voi jäädä muodollisuudeksi.

Anders Blomin taloudellista eliittiä ja poliittisia verkostoja käsittelevässä tutkimuksessa tarkastellaan juuri tätä rakennetta. Tutkimuksen mukaan taloudellisilla eturyhmillä ja sisäpiireillä on voinut olla poikkeuksellinen pääsy lainvalmisteluun sekä sellaista ennakkotietoa, jota kaikilla edes vaaleilla valituilla päättäjillä ei ole. Tutkimuksessa nostetaan esiin myös niin sanottu pyöröovi-ilmiö, jossa ihmiset liikkuvat julkisten tehtävien, politiikan ja yksityisen sektorin välillä.

Aiheesta voi lukea lisää Anders Blomin väitöstutkimusta käsittelevästä uutisesta. Sen esiin nostama huoli ei ole, että jokainen verkosto olisi korruptoitunut, vaan että rakenteellinen etumatka voi kasautua samoille toimijoille. Kun osa ihmisistä saa tiedon lakihankkeen suunnasta varhain, he ehtivät valmistella argumentit, laskelmat ja yhteydenotot ennen kuin laajempi yleisö edes tietää asian olevan vireillä.

Entä iltatilaisuudet, seminaariristeilyt ja vapaamuotoiset tapaamiset? Rekisteri voi tavoittaa osan tällaisesta vaikuttamisesta, jos toiminta täyttää lain edellytykset ja kohdistuu ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluviin tahoihin. Kaikki keskustelut eivät kuitenkaan muutu yksilöitäviksi ilmoituksiksi. Mitä epävirallisempi ja aikaisempi keskustelu on, sitä vaikeampaa sen vaikutusta on jälkikäteen todentaa.

Avoimuus ennen ja jälkeen uudistuksen

Ennen avoimuusrekisteriä vaikuttamisen näkyvyys riippui pitkälti toimijan omasta aktiivisuudesta, viranomaisten käytännöistä ja median selvitystyöstä. Uudistuksen jälkeen pitkäjänteinen vaikuttamistyö kuuluu yhteisen raportointikehyksen piiriin. Muutos parantaa vertailtavuutta, mutta ei poista eroa virallisen ja epävirallisen vaikuttamisen välillä.

Vaikuttamisen muoto Ennen rekisteriä Uudistuksen jälkeen Jäljelle jäävä katve
Virallinen tapaaminen ministeriössä Tiedot hajallaan tai tapauskohtaisia Kuuluu ilmoitettavan toiminnan piiriin, jos lain ehdot täyttyvät Ilmoitus ei välttämättä kerro keskustelun sisällön tarkkaa kulkua
Yhteydenotto eduskuntaan Näkyvyys riippui vastaanottajasta ja julkisuudesta Aihe ja yhteydenpitotapa voidaan ilmoittaa rekisteriin Yksittäisten keskustelujen todellinen vaikutus jää arvioitavaksi
Järjestön tai yrityksen lausunto Lausunto usein julkinen, taustavaikuttaminen ei Lausunto voi täydentyä rekisteritiedolla Valmistelun aikaiset epäviralliset yhteydet voivat jäädä piiloon
Puolueen sisäinen valmistelu Ei yhtenäistä rekisteriä Usein rekisterin ulkopuolella Strateginen varhaisvaiheen vaikuttaminen jää katveeseen

Vertailu osoittaa, että laki tuo erityisesti muodolliseen vaikuttamiseen ryhtiä. Organisaatioiden on tiedettävä, kuka raportoi, mitä ilmoitetaan ja miten tiedot kerätään. Tämä voi parantaa myös sisäistä vastuullisuutta. Kun toiminta on kirjattava, organisaatio joutuu määrittelemään tavoitteensa, edustamansa intressit ja vaikuttamisen rajat aiempaa tarkemmin.

Katvealueet ovat silti merkittäviä. Eurooppalaisessa vertailussa on havaittu, että liian suppea lobbausmääritelmä voi aliarvioida todellisen vaikuttamisen määrää. Myös vapaaehtoisiin järjestelmiin liittyy valvonnan ongelmia. Suomessa haaste näkyy erityisesti siinä, että rekisteri ei yksin kuvaa puolueiden sisäisiä neuvotteluja, henkilöverkostoja tai valmistelun kaikkein varhaisimpia vaiheita. Julkisuus paranee, mutta vaikutusvallan koko kuva vaatii rekisterin rinnalle muuta aineistoa, kuten lausuntoja, päätösasiakirjoja, kalenteritietoja ja journalistista tutkivaa työtä.

Näin rakennetaan luottamusta tulevaisuuden päätöksentekoon

Avoimuusrekisteri on tärkeä ensimmäinen askel suomalaisen lobbauskulttuurin kehittämisessä. Se tekee järjestäytyneestä vaikuttamisesta näkyvämpää, kannustaa organisaatioita yhdenmukaisiin käytäntöihin ja antaa kansalaisille sekä medialle uuden välineen päätöksenteon seuraamiseen. Samalla on muistettava, että ilmoitusvelvollisuus ei itsessään poista epävirallisen vallan lieveilmiöitä. Rekisteriin merkitty tapaaminen kertoo, että yhteys on ollut olemassa, mutta ei vielä sitä, kuinka paljon se muutti päätöksen sisältöä.

Todellisen läpinäkyvyyden saavuttaminen edellyttää kolmea asiaa. Ensinnäkin rekisterin tietoja on luettava aktiivisesti ja suhteutettava lakihankkeiden aikajanaan. Toiseksi päätöksentekijöiden ja vaikuttajien on kerrottava avoimesti, ketä he edustavat ja millä tavoitteilla toimivat. Kolmanneksi kuulemisen on oltava riittävän monipuolista, jotta taloudellisesti vahvimmat eivät määritä keskustelua yksin. Kansalainen voi seurata rekisteritietoja, lausuntoja ja valiokuntakäsittelyä rinnakkain. Näin muodostuu huomattavasti tarkempi kuva siitä, miten päätös syntyy.

Terve vaikuttamiskulttuuri ei tarkoita sitä, että poliitikot ja eturyhmät eivät saisi keskustella keskenään. Se tarkoittaa, että keskustelun pelisäännöt ovat selkeät, sidonnaisuudet tunnistetaan ja eri näkökulmilla on kohtuullinen mahdollisuus tulla kuulluiksi. Avoimuus toimii parhaiten silloin, kun se ei jää tekniseksi ilmoitusmenettelyksi, vaan muuttuu tavaksi perustella päätöksiä ja arvioida vallan käyttöä päivänvalossa.